Purjehdusjaosto
Timo Leppä vetää purjehdusjaostoa.
Meriseuran veneistä osa on purjeilla varustettuja menopelejä. Ja seuran saarissa saakin kauden mittaan nähtäväkseen erilaisia ja erikokoisia purjepaatteja.
Kesällä ja syksyllä purjehdusjaosto järjestää riemukkaita, leikkimielisiä purjehduskisoja. Usein kisa käydään Merikarin ympäristössä, mutta rata vaihtelee vallitsevien olosuhteiden mukaan. Useamman kerran kesäkuun kisassa on käyty henkien taistelua hyytyvien tuulien kanssa. Kuka löytää parhaan henkäyksen.
Purjehduskisat
Kausi 2024
Kaudelle 2024 on tähän mennessä suunniteltu kolme kisaa. Ensin kesäkuun 8. päivä on suunnitteilla Airisto – Granö tapahtuma ja seuraavana viikonloppuna 15.6. Merikarin purjehdustapahtuma. Näiden kesäkisojen lisäksi tulossa on myös Ruskaregatta.
Kausi 2023
2023 järjestimme taas kaksi hienoa purjehdustapahtumaa. Perinteinen MST mestaruus kesäkuussa ja elokuun lopulla Ruska-Regatan. Tiedotteista lötyy lisää, ainakin kesäkuun kisasta.
Tiedotteet purjehdukseen liittyen
- Ruska regatta 2023Ensi viikonloppuna 19.8.2023 pidetään Ruska regatta purjehduskilpailu Merikarilla. Kipparikokous on lauantaina 10:00 ja startti(voi muuttua) klo 11:00. Olosuhteiden mukaan kilpailureitti on noin 10-30mailia. Mikäli kiinnostusta on niin rohkeasti mukaan… Lue lisää: Ruska regatta 2023
- Ruska Regatta 19.8.2023Ruska regatta järjestetään tänä vuonna lauantaina 19.8.2023. Kokoontuminen on Korkiakarilla(Merikarilla**) jo perjantaina, mutta kipparikokous pidetään lauantaina aamulla klo 9-10:00 aikoihin, jolloin sovitaan tarkemmin startti ajankohta (n 10-11:00) sekä kilpailureitti.… Lue lisää: Ruska Regatta 19.8.2023
- Purjehdusmestaruus ratkottiin 17.6.2023Perinteinen purjehtiatapaaminen ja samalla seuran mestaruus ratkottiin viikonloppuna hyvin perinteisissä sääoloissa ☀️ Merikarilla! Aurinko möllötti pilvettömältä taivaalta ja tuuli loisti poissa olollaan. Purjehduskisa oli vähintäänkin tapahtumarikas vaikka vauhtia ei päätä… Lue lisää: Purjehdusmestaruus ratkottiin 17.6.2023
- Purjehduskisat 17.6.2023 80-luvun teemallaEnsi viikonloppuna (17.6.2023) on perinteiset purjehduskisat Merikarilla. Ei tarvitse etukäteen ilmoittautua kisaan. Kipparikokous pidetään aamulla klo 10:00, joten silloin pitäisi tietää osallistuuko vai ei 😅 Päivän aikataulu suurinpiirtein 10:00… Lue lisää: Purjehduskisat 17.6.2023 80-luvun teemalla
- SPV:n aluetuomarikurssi Turussa 14.1.2023SPV:n aluetuomarikurssi kurssi on maksuton, joten kannattaa hyödyntää koulutusmahdollisuus, mikäli tuomaroinnista on kiinnostunut. Hyödyllinen myös kilpapurjehtijoille 🙂 ALUETUOMARIKURSSI TURUSSA 14.1.2023 Turun Pursiseura järjestää SPV:n aluetuomarikurssin 14.1.2023 Turun Pursiseuralla. Aikataulu:… Lue lisää: SPV:n aluetuomarikurssi Turussa 14.1.2023